AMMATTIKOULUTUKSEN TUTKIMUSSEURA OTTU r.y.
Toimintakertomus vuodelta 2008
1. Yleistä
Ammattikoulutuksen tutkimusseura OTTU ry pyrkii edistämään jäsentensä ammatillisia kasvumahdollisuuksia. Kertomusvuonna 2008 mm. Ammattikasvatuksen aikakauskirja sekä vuotuinen ja osanottajamäärältään suuri seminaari tarjosivat seuran jäsenille keskustelu- ja kasvumahdollisuuksia. Seuran päätoimintoja toimintavuotena olivat seuraavat:
1) Ammattikasvatuksen aikakauskirjan neljän numeron julkaiseminen,
2) Ammatillisen ja AMK-koulutuksen tutkimuspäivät Seinäjoella sekä
3) yhteistyö muiden organisaatioiden kanssa.
2. Jäsenien määrä vuonna 2008
Kertomusvuonna jäsenten määrässä oli 65 yksilö- sekä lisäksi 5 yhteisöjäsentä. On hyvä pitää kaiken aikaa esillä sitä, että ilmoittautuminen jäseneksi käy kätevästi osoitteesta: www.ottu.fi .
3. Seuran hallituksen jäsenet 2008
1) Seuran puheenjohtaja
2) varapuheenjohtaja
3) sihteeri
4) rahastonhoitaja
5) julkaisuvastaava
6) jäsen
7) jäsen
tutkija M.A. Matti-Vesa Volanen, 30.10.2008 alkaen pääsihteeri, KT Timo Luopajärvi,
yliopettaja Vesa Taatila (30.10. alkaen)
kehittämisjohtaja Outi Kallioinen (30.10. alkaen)
dosentti, KT Johanna Lasonen
professori Pekka Ruohotie
johtaja Jari Laukia
rehtori Pentti Suursalmi
4. Seuran hallituksen kokoukset ja vuosikokous
Hallituksen kokouksia oli kolme. Vuosikokous pidettiin 26.03.2008 klo 14, ja kokouspaikkana oli Laurea ammattikorkeakoulu Vantaalla.
5. Ammattikasvatuksen aikakauskirja
Seura on julkaissut aikakauskirjaa jo vuodesta 1999, joten kertomusvuoden loppuun mennessä on ilmestynyt yhteensä 38 numeroa. Aikakauskirjan julkaisuvastaavana on alusta lähtien toiminut ammattikasvatuksen professori Pekka Ruohotie. Kertomusvuonna Ammattikasvatuksen aikakauskirjan teemoina ja toimittajina olivat seuraavat:
1) Ajankohtaisia teemoja ammattikasvatuksesta (Pekka Ruohotie),
2) Kansainvälistyminen (Lena Siikaniemi),
3) Työelämäyhteistyö (Matti Vesa Volanen) ja
4) Laadunhallinta ja kestävä kehitys (Erkka Laininen).
Aikakauskirjan kustantajana on toiminut Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö – OKKA-säätiö. Ilmiasultaan tyylikäs ja huolellisesti toimitettu Ammattikasvatuksen aikakauskirja on saanut hyvää palautetta lukijoiltaan. Ammattikasvatuksen aikakauskirjassa on tarvittaessa käytössä myös referee-menettely niin, että aikakauskirja voidaan noteerata myös referee-kirjoittajiaan meritoivana foorumina.
OKKA-säätiö on tarjonnut mahdollisuuden siihen, että OTTU:n jäsenet saavat Ammattikasvatuksen aikakauskirjoja jaettavaksi muille kiinnostuneille henkilöille. Ammattikasvatuksen aikakauskirja tulee kaikille jäsenmaksunsa maksaneille jäsenetuna (4 korkeatasoista numeroa vuodessa).
6. Ammatillisen ja AMK-koulutuksen tutkimuspäivät Seinäjoella
AMK- ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivät pidettiin Seinäjoen ammattikorkeakoulun tiloissa. Järjestämisvastuita kantoivat
a) Seinäjoen ammattikorkeakoulu,
b) Ammattikoulutuksen tutkimusseura OTTU ry.,
c) Ammattikorkeakoulujen kehittämisverkosto KeVer,
d) Koulutuksen arviointineuvosto,
e) Korkeakoulujen arviointineuvosto.
a) OTT:n chapter-jäsenyys: Seura on yhdysvaltalaisen OTT:n (Omicron Tau
Theta) chapter-jäsenenä. Yhdyshenkilönä on toiminut dosentti Johanna Lasonen.
b) STSV-jäsenyys: Ammattikoulutuksen tutkimusseura OTTU ry. on jäsenenä
myös Suomen Tieteellisten Seurain Valtuuskunnassa (STSV) ja on yhdyshenkilönsä, OTTU:n puheenjohtaja Timo Luopajärven välityksellä osallistunut sen toimintaan. OTTU:n tiedot on päivitetty TSV:n rekistereihin.
8. OTTU:n kotisivu
OTTU ry.:llä on oma kotisivu osoitteessa www.ottu.fi
9. Seuran huomattavimmat yhteistyötahot vuonna 2008
Seuran toiminnan kannalta tärkeimpiä yhteistyötahoja olivat seuraavat:
Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö - OKKA-säätiö,
Jyväskylän yliopisto / Koulutuksen tutkimuslaitos,
Tampereen yliopisto/ Ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskus,
Ammattikorkeakoulujen kehittämisverkosto KeVer,
LAUREA-ammattikorkeakoulu,
Seinäjoen ammattikorkeakoulu,
Kuhankosken erityisammattikoulu,
Ylivieskan ammattiopisto ja
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE r.y.
Kiitämme mainittuja yhteistyötahoja erinomaisen hyvästä yhteistyöstä!
Helsingissä 25. helmikuuta 2009
Ammattikoulutuksen tutkimusseura OTTU ry:n hallitus